Renny Harlin ja nettikaupan tarpeettomuus

Semmoinen vaan tuli mieleen tuossa naistenlehteä lukiessa, että eikö toi Renny Harliini ole koskaan kuullut kirjakaupasta? Tai nettikirjakaupasta?




Olisi mielenkiintoista tietää, miten Renny toimii muissa vastaavissa tilanteissa! Kuten esimerkiksi nähdessään lehdessä ravintola-arvostelun, jossa kehutaan uutta pariisilaisravintolaa:

"Bonjour, monsieur Hairliin täältä Los Angelesista vaan soittelee... pankaas lähettäen mulle postissa pari ankanmaksalla täytettyä kinkkurullaa ja pökäleen verran artisokkamoussea! Mun vatsassa kurnii nyt vivahteikas nälän kirjo. Ja mainitsinko mä, että musta olis upeeta jos mä voisin tehdä jonkun ruoka-aiheisen leffan!"

Entä miten Renny toimii lukiessaan lehdestä vaikkapa Tuomas Holopaisen haastattelun:

"Renny täsä morjens, kuule viittitkö lähettää mulle sen Nightwishin uuden lätyn? Ai mikä Spotify, WTF? Ei mulla oo mitään semmosia, mä olen enempi tämmönen yhteydenottajamies. Ja et viittis tulla sen teidän bändin kanssa vetää meille keikan ens lauantaina, meil on Erikan kanssa pienet grillijuhlat tossa takapihalla. Olis upeeta ohjata teille joku musavideo joskus..."

Tai entä jos Rennyllä alkaa yhtäkkiä oluthammas kolottaa. Veikkaanpa, ettei Lauri kipaise lähikauppaan ostoksille. Ei kun kännykästä nopsaan Erkki Sinebrychoffin numero ja soittoa sinne, eiköhän se pane kaljaa tulemaan.

"Toi teidän bisse on koskettanut mua jo vuosia monella tasolla, miehenä, isänä, aviomiehenä... kyl sä tiedät. Ja sitähän voisi joskus tehdä jonkun kalja-aiheisen elokuvan... vaikka Pussikaljaelokuvan. Ai meniks se jo? No joku muu, whatever."

Ne on kuulkaas ihan oma lukunsa nuo julkkikset.

Ihan pari lakialoitetta vaan kansamme parhaaksi

Tupakat saatiin vihdoin piiloon kaupan tiskeiltä houkuttelemasta puolustuskyvyttömiä suomalaisia ylettömään kessutteluun. Eläköön! Tiedättehän tuon tupakkatuotteiden esilläpitokiellon, jonka mukaan savukeaskit taikka tupakkimerkkien logot eivät enää saa näkyä myymälässä, vaan tilalla on oltava jotakin neutraalia ja korrektia, kuten numerotaulukko jonka yhden luukun takaa löytyy yksiä röökejä ja toisen luukun takaa toisia. Kukaan ei tosin tiedä mitä löytyy ja mistä – ja tässä piileekin juuri uuden lain nerokkuus. Sillä kyllähän se on ihan selvä, että mitä vaikeammaksi yököttävien syöpäkääryleiden löytäminen tehdään, sitä paremmaksi kohenee kansamme terveys ynnä mieskunto!

Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Siksi olenkin koonnut tähän ihan vaan muutaman lisäehdotuksen, joilla tupakkakätkennän aloittamaa turvallista ja terveellistä linjaa pitäisi mielestäni jatkaa.




1) Tupakointi on kiellettävä koko Suomen ilmatilassa terveydellisenä uhkana. Samaten ja samojen syiden nojalla on julistettava kieltoon grillaus, avotulen poltto sekä jäällä kävely, jäiden polttelusta puhumattakaan.

2) Tupakka- ja savuke-sanojen sekä niiden synonyymien käytöstä on luovuttava sekä puhutussa että kirjoitetussa muodossa. Niiden sijaan on käytettävä esim. muotoa t*****a ja s****e. Julkisen tahon on myönnettävä määrärahoja houkuttelevien tupruttelukuvausten poistamiseen kotimaisesta kirjallisuudesta sekä elokuvista. Taiteellisten arvojen säilyttämiseksi voidaan poikkeustapauksissa sallia sähkötupakat (esim. Kaurismäen elokuvissa). Volter Kilven nuorisoa villitsevä piipunvalintakohtaus tulee tulevissa painoksissa korvata laajalla nikotiinikorvaushoidon kuvauksella.

3) Savukkeiden ohella myös kaikki makeiset sekä yli 10% rasvaa tai vähääkään natriumglutamaattia sisältävät tuotteet on piilotettava kuluttajilta kaupoissa. Koska tiskin alla alkaa olla tungosta, niin kätkettäkööt terveydelle haitalliset murkyt vaikkapa kauppamajojen takapihalle tai saunan taakse. Siellä on kuulemma vielä tilaa.

4) Kaikki alkoholijuomat keskiolut, kotikalja sekä sima mukaanlukien ainoastaan apteekkeihin ja osto pelkästään lääkärin reseptillä. (Tiedän, että tätä on joskus kokeiltu huonolla menestyksellä, mutta luuletteko että sitä enää kukaan muistaa!)

5) Lopullisena tavoitteena olkoon, että kaupoissa myydään ainoastaan hammasharjoja,  ehkäisyvälineitä sekä Nutrilett-valmistetta.

6) Kooltaan riittävän suuret ja selkeät varoitustarrat on liimattava kaikkiin sähkölaitteisiin, moottoriajoneuvoihin sekä urheiluvälineisiin. Näiden ja muiden välitöntä vaaraa aiheuttavien tuotteiden myynti on riskien minimoimiseksi keskitettävä Kemi-Kuusamo-akselin pohjoispuoliselle haja-asutusalueelle.

7) Fluoraus taas osaksi peruskoulun opetussuunnitelmaa sekä yli 16-vuotiaille pakolliset fluoraustunnit kahdesti viikossa lähimmässä Kelan toimipisteessä.

8) Alkolukko vakiovarusteeksi kaikkien kulkuneuvojen, virastojen, julkisten tilojen ja kotitalouksien oviin sekä katuosuuksille. Tänne ei ole kuulkaas humalassa mitään asiaa toikkaroitsemaan!

9) Heijastinliivi pakolliseksi kaikille Suomen kansalaisille ulkosalla lokakuun ja huhtikuun välisenä aikana.

10) Konttauskypärä kaikille alle 3-vuotiaille lapsilisän menettämisen uhalla.

Johan on perkele, jos ei ala kansan kondis näillä keinoin kohentua!

Vuoden ensimmäinen "kaksi marjaa"

Hyvää uutta vuotta 2012 rakkaat lukijat! Aloitetaanpa taas perinteisellä "kuin kaksi marjaa" tai tässä tapauksessa "kuin kaksi Mattia" -kuvahassuttelulla. On se vaan semmoinen energiapakkaus tämä meidän Maikkeli – ja herrallahan on alkaneena vuonna luvassa pyöreitä synttäreitä, kuten eräillä muillakin suurmiehillä tässä ihan lähipiirissä!

Pari sana jääkiekkoväkivallasta ja argumentoinnista

Suuri päävammakeskustelu käy taas sen verran kuumana kansalliskamppailu-urheilumme jääkiekkoilun liepeillä, että oli ihan pakko kaivaa esiin marraskuussa 2005 Turun Sanomien Treffi-lehdessä julkaistu kolumnini. En nimittäin usko, että mikään on kuudessa vuodessa muuttunut, ainakaan väkivaltaa puolustavien tahojen argumentoinnissa.

• • • • •

On suorastaan ihailtavaa, miten nerokkaasti ihmiset argumentoivat mielipiteitään puhuessaan itselleen rakkaista asioista. Ajatellaanpa nyt vaikka jokatalvista jääkiekon väkivaltaa. Jos on yhtään seurannut keskustelua aiheen tiimoilta, niin kyllähän tiukkapipoisimmankin lässyttäjän on pakko tajuta turpaanvedon kuuluvan lätkäkaukaloon, kun se kerran niin pätevästi perustellaan. Miksei sama logiikka muka toimi myös muissa yhteyksissä? Eihän väkivalta toki ole pelkästään jääkiekon yksinoikeus, vaan koko kansan yhteinen asia!

• • • • •

"Kyllä tappelut ovat aina kuuluneet peruskoulun ruokailuun. On ihan turha moralisoida, jos kundit ottavat toisistaan reilusti mittaa. Jotkut lasten vanhemmat, jotka eivät itse ole sisällä opetussuunnitelmassa, nostavat siitä turhaan melua. Mutta hei, jos joku tulee leipomaan sua takaraivoon kesken tillilihan syömisen, et sä voi jäädä ihmettelemään, vaan sun pitää näyttää kuka käskee. Kouluruokailu on miesten laji, ja kun äijät suuttuu, on ihan OK pudottaa hanskat ja matsata. Se kuuluu pelin henkeen, ja jokaisen pannukakkua haluavan on vaan hyväksyttävä se."

(Maarit 34 v, kotitalouslehtori)


• • • • •

"Kaupunkiautoilu on kovavauhtinen kontaktilaji, eikä ole ihme että vahvasti latautuneet isokokoiset äijänjärkäleet polttavat joskus kääminsä liikenteen tuoksinassa ja alkavat mätkiä toisiaan. Ruuhkassa odottelu ja pitkät matkat lähiöihin syövät miestä. Jos edessä ajava bussikuski vielä ärsyttää ajamalla nopeusrajoitusten mukaan, niin ei ole yhtään ihme että risteyksissä lätisee. Eikä väkivalta ole mikään autoilun lieveilmiö, vaan erottamaton osa lajia."

(Reima 48 v, työsuhdeautoilija)

• • • • •

"On selvää, että yleisö maksaa kirjamessujen lipuista nähdäkseen kunnon mäiskintää eikä mitään teknistä hiplaamista. Perinteet velvoittavat, sillä olihan kynämiehillä jo 60-luvun kultaisina vuosina tapana antaa rystysten laulaa. Muistelkaapa vaikka legendaarista Salama–Saarikoski–Salo-ketjua! Väkivalta on yksi viihdyttävimmistä osa-alueista kirjallisuudessa, mutta sen negatiivisia puolia liioitellaan. Primitiiviset reaktiot vain yksinkertaisesti kuuluvat kirjallisuuteen, ja joka ei tätä hyväksy niin siirtyköön sulkapallon pariin!"

(Matti 51 v, kustannuspäällikkö)

Lisää tehottomuutta talveen!

Nykyajan hömpötykset, sähkö etunenässä, ovat luoneet meille illuusion siitä, että ihmisen pitäisi olla yhtä ponteva, viriili ja tehokas ympäri vuoden. Tämähän on mitä suurimmassa määrin täyttä puppua ja täysin vastoin geneettistä perimäämme. Mitä ennen tehtiin, kun valoisa satokausi oli ohi ja pitkä, pimeä ajanjakso alkoi? Keskityttiin pysymään hengissä, ja jos mahdollista, lämpimänä. Ei pohjolan talvi ole innovatiivisten strategiatyöpajojen tai tehokkaiden tuottavuusseminaarien aikaa. Se on levon aikaa.

Olen varma, että ihmiset ovat jossain vaiheessa evoluutiota vain yksinkertaisesti menettäneet kyvyn kuunnella omaa elimistöään. Se näkyy tietysti muulloinkin kuin talvella, ja erityisen surkealta lajimme tulevaisuus näyttää, jos sitä vertaa muiden pallomme asukkaiden valmiuksiin. Jatkaako majava puiden kaatamista sen jälkeen kun pato on valmis? Ei. Raataako orava itsensä sairaalakuntoon käpyjä kerätessään tai pitääkö karhulle antaa rauhoittavia, että se tajuaa käydä talvilevolle? Ei, ei. Niillä on tallella tuntuma omaan elimistöönsä ja niitä ympäröivään luontoon. Meillä ei.

Miten tämä sairaalloiseksi muuttunut itsetuntemusongelma sitten ratkaistaan? Olen itse viimeisten parin vuoden aikana omakohtaisten vaikeuksien kautta vakuuttunut siitä, ettei elämäänsä sopivasti hidastaakseen ja elämänlaatuaan parantaakseen tarvitse myydä omaisuuttaan ja muuttaa Tiibetiin tai jättäytyä vuorotteluvapaalle kirjoittamaan elämäntaito-opasta. Pienet ratkaisut riittävät. Tässä nyt aluksi muutama, jotka olen itse havainnut toimiviksi:

• Vaihda henkilöauto pyöräilyyn.
• Syö joka päivä kunnon lounas.
• Lopeta kahvinjuonti.
• Älä ota tietokonetta kotiin työpäivän jälkeen.
• Aloita uudelleen joku nuoruuden harrastuksesi.
• Mene nukkumaan silloin kun nukuttaa, äläkä kellon mukaan.

Jos sinä sanot, että nuohan ovat itsestäänselvyyksiä, niin minä kysyn mikset sitten toteuta niitä? Kyse ei ole isoista ja ihmeellisistä asioista, joiden avulla voi paeta todellisuutta, vaan pienistä valinnoista, jotka auttavat sietämään omaa, valitettavan epätäydellistä elämäänsä.

Samaan sarjaan kuuluu myös ajatus talviseisokista. Älkää nyt luulko, että tarkoitan sitä että kaikkien pitäisi olla lokakuusta huhtikuuhun tehottomia riippakiviä, jotka tuottavat työnantajalleen pelkkiä sairaskuluja. Talvella pitäisi vain tajuta jättää pois kaikki epäoleellinen ja turha, niin jäisi resursseja niille tärkeimmille asioille – liittyivätpä ne porvarilliseen palkkatyöhön, laatuaikaan lasten kanssa tai lisääntymisvietin toteuttamiseen. Nukkukaa enemmän! Syökää hyvin! Kuunnelkaa itseänne!

Ja hei, jos tämä kirjoitus on jonkun mielestä epälooginen, poukkoileva tai suorastaan kehno, niin mitä muuta voi odottaa. Nyt on marraskuu ja olen antanut aivoilleni luvan levätä!

Sopivaa hitautta etsimässä

Loppusyksy on vaikeaa aikaa. Kaikki ottaa voimille. Pelkkä herääminen tuottaa tuskaa. Pimeys käy päälle kuin märkä lainapeite. Tunnelma lähenee lohdutonta. Erityisen raskaalta saattaa tuntua, jos työparisi sattuu samaan aikaan olemaan kuvausreissulla eteläisessä Euroopassa purkittamassa yhdessä käsikirjoittamaanne tv-filmiä. Olisi helpointa vain antaa periksi ja hautautua pessimismiin. 
 
Jotta selviytyisi järjissään läpi loka- ja marraskuun on pakko ottaa proaktiivinen asenne kaamokseen. Aloitin urakan listaamalla kasan positiivisia asioita, jotka ovat piristäneet minua viime viikkoina. Ja kuinka ollakaan, huomasin niiden kaikkien liittyvän tavalla tai toisella arkipäivän hidastamiseen. 

Ehkä se liittyy ikään tai sitten siihen että olen työskennellyt viimeiset 14 vuotta alalla jossa kaiken pitää olla valmista viimeistään nyt tai mieluiten jo eilen. Joka tapauksessa olen huomannut arvostavani yli kaiken kiireettömyyttä. Sitä, että kiertelen kirjastossa tunnin enkä lainaa mitään. Sitä, että saan järjestellä loputtomiin reseptikansioni hitaasti hautuvat uuniruuat -osastoa. Tai sitä, että vain istun hiljaa paikoillaan ja kuuntelen seinäkellon raksutusta. 

Tässä TOP 5 lokakuun ajalta:

1) Indian Goa -tee 

Teen juominen ylipäätään on omiaan rauhoittamaan mieltä ja vähentämään turhaa kiirettä. Itse asiassa teetä ei voi juoda liikaa. Ja jos teellä vielä on tällainen nimi, sen on pakko toimia! 




2) Bossaliina

Turun Maariankadulla sijaitsevan kahvila Bossaliinan koko paketti on kuin suunniteltu hetken rauhoittumiseen kiireisen päivän keskellä: salaatit, pikkuleivät, musiikki, sisustus ja koko miljöö, jossa tuntuu kuin olisi siirtynyt muutaman vuosikymmenen takaiseen mummolaan. Surullista asiassa on ainoastaan se, että juuri saamani tiedon mukaan Bossaliina lopettaa toimintansa. Kurjuus!

3) Carl Larssonin Unelmia harmoniasta -näyttely

Jos haluaa löytää henkisen esikuvan pittoreskia kiireettömyyttä huokuvalle elämäntavalleen, kannattaa käydä tsekkaamassa Carl Larssonin näyttely nyt Turun taidemuseossa tai ensi vuoden puolella Ateneumissa. Seitsenlapsisen perheen taiteilijaisä panosti kaikessa kotoisaan käytännöllisyyteen, unohtamatta esteettisiä arvoja. Larssonin maalauksista huokuva douceur de vivre, elämän suloisuus, on jotain, mitä ei löydy tämän päivän sisustuslehtien sivuilta. Omana aikanaan radikaali viiksiniekka oli vaimonsa kanssa tyylien sekoittaja, jonka keskeinen viesti on: Keskity perheeseen ja kotiin. 

P.S. Kiitos opastuksesta, Elli Lippo!

4) Lehtien haravoiminen

Tämän lähemmäs luontoa ja vuodenaikojen luonnollista vaihtelua ei  kolmannen vuosituhannen urbaani toimistotyöläinen pääse. Tuoksua myöten rauhoittava kokemus, jonka hyvänä puolena on myös se, ettei kyseessä ole mikään projekti, joka suunnitellaan, tehdään ja arkistoidaan, vaan lähinnä ikuisuus-tyyppinen puhde. Haravoidessaan ihminen on vain mitättömän pieni osa luonnon kiertokulkua, ja voi siten korkeintaan kuvitella luovansa järjestystä kaikkeuteen.




5) Konstaapeli Reinikainen

Sosiaalisen median, online-uutisoinnin ja mobiilin tiedonsiirron aikaa eläessäni olen huomannut itse käyväni aivan toisilla taajuuksilla. Sisäinen optiminopeuteni on suunnilleen sama kuin 1970-luvun itäautoilla tai tv-ohjelmilla. Niinpä suosittelenkin kaikille sopivaa hitautta havitteleville erittäin lämpimästi vanhoja Reinikainen-jaksoja, jotka ovat saatavilla kätevässä dvd-formaatissa.

Kyseessä on paitsi yksi ihan parhaita Suomessa ikinä tehtyjä tv-sarjoja, myös aikahyppy turvalliseen lähihistoriaan. Reinikainen  kertoo, miten paljon maailmamme onkaan muuttunut 30 vuodessa eli sitten oman lapsuuteni. Kerronnan ihanan verkkaisuuden lisäksi silmään pistää eritoten se, miten tuolloin elettiin. Ei 1980-luvun alun Tampereella ollut sisustussunnittelijoita eikä stylistejä, autona oli toistakymmentä vuotta vanha Tippa-rellu, miehet pitivät viiksiä ihan tosissaan eikä ironisena kannanottona  ja kaupungin ainoa etninen väriläiskä oli kreikkalainen ravintola. Reinikaiset sopivatkin juuri tällaiselle melko vanhanaikaiselle  ihmiselle, jolle 2000-luku olisi mieluiten saanut jäädäkin scifi-elokuvien futurismiksi




Ja muuten, arvatkaapa montako jaksoa koko kansan kollektiiviseen muistiin tallentunutta Reinikaista aikoinaan tehtiin? Ei sataa eikä viittäkymmentä, vaan ainoastaan 15. Usko tai älä.

Taina-täti kosketti lukijakuntaa

Kuten vakkarilukijani ovat huomanneet, Ammatinvalintaopasta on tullut kirjoitettua viime aikoina melko laiskaan tahtiin. Niinpä kävijöitäkin on ollut aika hintsusti.

Keskiviikkona kuitenkin niinsanoakseni pomppasi! Lounastunnilla lievästi pöyristyneessä mielentilassa Taina Kovalaiselle ja hänen asenteilleen omistamani pikku piikki aiheutti myös melkoisen piikin kävijätilastossa. Kuten kuvasta näkyy, pelkästään keskiviikon aikana Ammatinvalintaopasta kävi lukemassa liki 2700 ihmistä, mikä on noin 50-kertainen määrä tavanomaisiin nenänkaivuuraportteihini verrattuna. Vuorokaudessa päästiin jo yli neljään tuhanteen!



Myös lukijakommentteja tulvi rutkasti tavanomaista enemmän. Olen vallan ihastunut! Tietysti ensinnäkin siitä, että blogiani luetaan, mutta ennen kaikkea siitä, kuinka yksimielisesti ihmiset tuomitsevat syrjinnän "erilaisuutta" edustavaa vähemmistöä, eli tässä tapauksessa kehitysvammaisia kohtaan. Samaa viestii sekin, että samana päivänä Facebookiin perustettu "Ei Tainaa minun takapihalleni" -ryhmä keräsi vuorokaudessa 14 000 jäsentä.

Hienoa ihmiset! Tämä osoittaa mielestäni taas kerran mahtavalla tavalla sosiaalisen median voiman ja nopeuden. Tuntuu hyvältä, että kansa on kiinnostunut yhteiskunnallisten epäkohtien kuten vähemmistöjen syrjinnän käsittelystä, huumorin keinoin tai vakavalla naamalla.

Mitä tulee lukijamääriin, voitaisiinko tämän ohikiitävän suosion myötä siis spekuloida, että jos tarjolla olisi joka päivä yhtä herkullisia aiheita ja jaksaisin käyttää niiden ruotimiseen vartin joka lounastunti, ja vielä viikonloppuisinkin, blogillani olisi kuukaudessa 80 000 kävijää? Kuulostaa houkuttelevalta, myönnetään. Mutta jokapäiväinen totuus lienee kaukana siitä. Sitä paitsi koska henkilökohtaiseen elämänfilosofiaani ei kuulu laskelmointi, voiton maksimointi, tulosvastuullisuus tai onnistumisten mittaaminen määrän kautta, jatkan samaa rataa kuin ennenkin. Eli kirjoitan silloin kun jaksan, siitä aiheesta kuin huvittaa ja viis veisaan kävijäkäyristä.

Kiitos joka tapauksessa vielä kerran kaikille Taina-postausta kommentoineille! Ammatinvalintaopas lupaa olla valppaana jatkossakin. Otan myös edelleen mielelläni vastaan hyviä vinkkejä ilmiöistä ja epäkohdista, joita Ammatinvalintaoppaan sopisi käsitellä pilke silmämunassa ja virne suupielessä. Aiheet voivat liittyä yhtä lailla vähemmistöjen syrjintään, työmatkapyöräilyyn, sosiaaliseen mediaan, positiiviseen ajatteluun kuin hitaaseen elämään.

Ja muistakaa, että huumori on paras ase typeryyttä vastaan!

Ei Taina Kovalaista meidän taloyhtiöömme!

Minä asun omistusasunnossa kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa ja viihtyisässä taloyhtiössä. Nyt olen kuitenkin kuullut luotettavalta taholta, että yhtiöömme ollaan kaavailemassa tanssikoulua. Eikä mitä tahansa rivitanssikoulua, vaan Taina Kovalaisen Show Dance Studiota! Siis nyt ei puhuta mistään Kaustisen Purpuripelimanneista vaan sentään Turun Disco Queenista ja virallisesta Grand Old Primadonnasta, hei huh huh!

Kysyn vaan, onko tässä lainkaan ajateltu meitä asukkaita! Tänne muuttaa ihmiset ennenkaikkea sen takia, että asunnot on kalliita ja alue lapsiturvallinen, eikä täällä ole juurikaan pelkoa jäädä vaikkapa esimerkiksi auton alle.



Mutta kuinka paljon täällä ollenkaan mahtaakaan olla liikennettä sitten kun Taina Kovalaisen hoidokit valtaavat talon? Olen yhdeltä luotettevalta taholta kuullut, että siellä Show Dancessa käyvät liikkuvat pääosin henkilöautoilla, ja siinä on sitten Mersua, Audia ja Bemaria, puhumattakaan että koko ajan takseja suhaa ees sun taas meidän pihapiirissämme.



Lisäksi olen kuullut yheltä vähän älykkäämmältä taholta, että tää voi siis hei ihan tosissaan vaikeuttaa asunnon myyntiä täällä. Jos nyt vaikka mulla olis asunto myynnissä ja potentiaalinen ostaja, joka sattuukin olemaan tällainen ns. antidansisti, niin hän sanookin, että ei käy. Siis huom, en puhu nyt itsestäni, mutta tällaisia ihmisiä on! Ei sellainen hyvällä kattele että täällä hyppää jotain paljettipaita pojuja ja ties mitä arvaamattomasti liikehtiviä hiphoppareita. Hei mä sanon nyt tän, kun tää on vaan elämän realiteetti!



Ja ennen kaikkee mä voin sanoa, että mulla on ainakin huoli mun lasteni puolesta! Kun on kyse hei tanssikoulusta, niin ei koskaan voi tietää, mikä on sen aste, onko kyse ihan satubaletista vai enempi niinku tankotanssista? Vai onko tänne tulijat peräti modernin nykytanssin edustajia, siis sehän ei oo sitten enää mitään lasten katseltavaa vääntelehtimistä ollenkaan! Ja mä olen kuullut yheltä taholta, että toi Contemporary Jazz voi olla siis jopa tarttuvaa, siitä on kai jotain tutkimuksiakin!



Se luo tänne semmoisen epävarmuuden ja pelon ilmapiirin, että voinko mä pitää enää edes ovia auki öisin kun täällä kulkee nimekkäitä tanssivaikuttajia Los Angelesia myöten, aikaerosta vapisten. Siinä hiki haisee ja permanto tömisee, ei se ole kuulkaas lapsia varten semmoinen. Puhumattakaan jostain seksikkäästi nytkähtelevistä TPS-kissoista, uh huh!



Ja siis huom, mä en ole selkäänpuukottaja enkä puskista huutelija, eikä mulla itselläni siis ole mitään Taina Kovalaista tai tanssimista vastaan. Mähän olen itsekin tanssinut usein, jopa hitaita, mm. Kruunusalin Discossa Scorpionsin "Still Lovin' Youta". Mutta kyllä niiden omituisesti hyppelevien ja epäilyttävän laihojen tyyppien pitäisi vaan pysyä jossain vanhassa tehdasrakennuksessa, missä ne ei häiritse meitä asunnon omistajia.

TOP 5 koomiset pyöräilijät

Pyörällä ja jalan liikkuessaan tulee huomioiduksi kanssakulkijoitaan paljon aktiivisemmin kuin autolla suhatessa. Samalla on oiva tilaisuus havainnoida ihmismielen toimintaa noin niinkuin kokonaisvaltaisemminkin. Saattaapa sitä löytää omasta liikennekäyttäytymisestään ja toimintamalleistaan myös jotain pientä hiottavaa. Ehkä jotkut piirteet liittyvät ihmisluonteeseen myös laajemmin.

Tässä joka tapauksessa TOP 5 koomisimmat pyöräilijät, siis omien havaintojeni pohjalta, ja jännityksen maksimoimiseksi tietenkin käänteisessä järjestyksessä!

5. Teinit ja varhaisteinit, jotka fillaroivat kouluun kypärä coolisti ohjaustangossa roikkuen. Turvallisuuspäähine on katu-uskottavuuden nimissä riisuttu päästä heti kun on päästy kotiovelta näköetäisyyden ulkopuolelle. Ei vain coolia, vaan suorastaan übercoolia!

4. Naiset, jotka ajavat puolueettoman tilaston mukaan aina tilanteeseen ja maastoon pari pykälää liian isolla vaihteella. Kato se ihan varmaan kuluttaa enemmän kaloreita kuin kevyemmälle vaihtaminen, Me Naisissa tais olla kerran juttua vai oliko se Gloriassa.

3. Laiska koiran ulkoiluttaja, joka ajelee "rennosti" pyörällä samalla kun hänen "hyvin koulutettu" nelijalkainen ystävänsä pujottelee hihnassaan kevyen liikenteen väylää reunasta reunaan kuin juopunut Kalle Palander. Kanssakulkijoille kombinaatio on paitsi humoristinen, myös melko vaarallinen — etenkin jos tähän yhdistää vielä kännykkään puhumisen. Todella näyttävä paketti, varsinkin isompien koirarotujen kanssa!

2. Eläkeikäinen reippailijapappa, jonka polkupyörän satula on säädetty vähintään 10, ja mieluummin 15 cm liian korkealle pyöräilijän jalkojen pituuteen nähden. Korkealla keikkuva pappa uskoo todennäköisesti saavansa enemmän voimaa polkimiin. Hän tekee edetessään todella hupaisan näköistä sivuttaiskeinuntaa ja joutuu viimeistään liikennevaloihin pysähtyessään todellisiin vaikeuksiin. Näitä on niin paljon, että satulan ihannekorkeus on takuulla joskus 1950-luvulla määritelty koripallomaajoukkuetta ajatellen. 

1. Kaikkein koomisin hahmo on kuitenkin liikennevaloihin pysähtynyt fiksi- tai maantiepyöräilijä. Kaikki ovat joskus nähneet tämän: Kaverin kintut on luonnollisesti kiinnitetty polkimiin klosseilla, tai mikä vielä pahempaa, remmeillä, eikä heppu näinollen voi tietenkään laskea kumpaakaan jalkaansa maahan pysähdyksen ajaksi. Hänen onkin aivan pakko esittää valoissa mielisairaan näköistä tasapainoilupantomiimia tai polkea paikallaan autojen välissä pientä ympyrää tai kahdeksikkoa, muusta liikenteestä juurikaan piittaamatta. Yleensä tyyppi on pillifarkuissaan/kokovartalosukassaan erittäin turhautunut, kun hänen tärkeää matkantekoaan keskeytetään toissijaisten seikkojen vuoksi. Tämä näkyy himofillaristin koko olemuksessa — ja juuri siksi tyyppi on niin helkkarin koominen näky!

Vaatimaton pikku-uutinen Leopoldin & Osvaldin ystäville

Kaikkein vanhimmat Ammatinvalintaoppaan lukijat saattavat muistaa allekirjoittaneen nuoruudenseikkailut sarjakuvan kiehtovalla toimialalla. Sekalaisista piirtämistäni sarjiksista suurimpaan maineeseen ja kunniaan ylsi pöljällä tavalla intellektuelli boheemikaksikko Leopold & Osvald. Tuo kauniisti "kulttisarjakuvaksikin" tituleerattu sarjahan ilmestyi ensin partiolippukunta Turun Mikaelin Sinisten Halivum-lehdessä vuodesta 1993 alkaen ja sitten Turun Ylioppilaslehdessä vuodesta 1997 vuoteen 2001. Lisäksi Leopold & Osvald esiintyi mm. Pahkasiassa sekä vieraili Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena. Kaksikon vaiheista julkaistiin myös kaksi albumia, jotka ovat nyttemmin keräilyharvinaisuuksia. Vuosituhannen alun jälkeen meikäläisen sarjakuvapiirtäminen on jäänyt valitettavan vähälle, mutta onneksi nyt on taas hyvä syy edes kaivella vanhoja laareja.

Turun Sarjakuvakerho nimittäin julkaisee loppuvuodesta turkulaisten sarjakuvien antologian, johon myös Leopold & Osvald on kutsuttu mukaan! Asiasta innostuneena palasin pitkästä aikaa originaaliarkistojeni äärelle, ja sieltä löytyikin ihan hauskoja paloja, jotka aion nyt tuoda teidänkin silmienne eteen. Oheinen esimerkki on sikäli harvinainen näyte, että sankarimme seikkailevat kotikaupunkinsa Turun maisemien sijaan Itä-Suomessa, enkä ole ihan varma, onko epätyypillistä kokosivun sarjaa aiemmin julkaistu muualla kuin Turun Science Fiction Seuran Spin-lehdessä.

Lisää sarjiksia löydät Facebookista. Lupaan lisää päivityksiä sitä mukaa, kun ehdin rariteetteja skannailla – ja ehkä myös kokonaan uutta materiaalia!




Äärimmäisen aurinkoista syysviikonlopppua toivottaen uskollinen Don Oppaanne, joka haaveilee vielä joskus pääsevänsä ajankäytössään tilaan, jossa säännöllinen sarjakuvapiirtäminen olisi mahdollista.