Tapaus Kampissa

Tapauksella oli varmudella kymmeniä silminnäkijöitä, kenties satoja. Se sattui eräänä keskiviikkona ennen Kampin uuden terminaalin rakentamista. Tarkkaa ajankohtaa on mahdotonta määritellä, mutta matkapuhelimia oli joka tapauksessa jo katukuvassa, monien mielestä jopa häiriöksi asti. Olisiko siis ollut kutakuinkin vuosituhannen alkua. Puolen päivän jälkeen kuitenkin.

Mies ei ollut silmiinpistävästi retku. Häntä ei suorastaan kavahdettu intiimihygieenisistä syistä metrossa, josta hän ihmisten ilmoille ennen tapausta nousi. Kulku oli tasaista ja päivittäistavaraketjun muovikassi saattoi sisältää yhtä hyvin päivittäistavaroita kuin koko maallisen omaisuuden. Yli oman tarpeen sitä ei kuitenkaan ollut.

Mies käveli kiireettä kioskin ohi ja hidasti hieman tupakoivien nuorten kohdalla, muttei pilottitakin hihaa vilkaistuaan pysähtynyt pummaamaan. Kolikoita hänellä oli taskussaan enemmän kuin yksi, minkä saattoi tarkkaavainen vastaantulija tasaisesta kilinästä päätellä.

Kirpeä tuuli vihelsi Ruoholahdesta aavistuksen meren tuntua, joka sai uloskävelevät kohottamaan kauluksiaan ja painautumaan liioiteltuun etunojaan. Ulko-oven vieressä, pankkiautomaatin ja roska-astian välissä sijaitsi jykevä, keltainen peltilaatikko. Sen ääreen mies pysähtyi ja näytti hetken mittailevan sitä kuin taidemaalari maisemaa, harkitsevasti. Paljon siinä ei katsottavaa ollut, julkisivua koristava iloisenvärinen maapallo ja kanssaihmisten myötätuntoon vetoava teksti.

Mies laski muovikassinsa asvaltille, työnsi toisella kädellä metallilaatikon sisäänpäin aukeavaa luukkua ja pujotti toisen kätensä sisään. Koska mies oli ikäluokassaan korkeintaan keskimittainen, nykystandardeihin nähden suorastaan lyhyt, hän ylsi vain maapallonkuvan pohjoiselle napapiirille asti. Saadakseen laatikosta haluamansa, hänen piti siis joko kiivetä sisälle tai kallistaa sitä. Hetkeäkään epäröimättä mies valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon. Hän tempaisi kerran ponnekkaasti, niin että laatikko kallistui eteenpäin ja näytti suorastaan kaatuvan. Mies ei tekniikastaan päätellen kuitenkaan ollut noviisi, vaan ihmeteltävän tasapainoisesti hän toisella kädellään pidätteli laatikkoa samalla toisella sisäpuolta penkoen. Jokunen ohikulkija hidasti askeleitaan ja syventyi sekunniksi tai pariksi seuraamaan miehen vähäeleistä ponnistelua, mutta jatkoi sitten matkaansa, moni kelloa vilkaisten.

Laatikko kallistui vähä vähältä yhä enemmän ja mies oli pian vyötäröään myöten laatikon sisällä. Näytti kuin eloton kaupunkihirviö olisi niellyt kokonaisena keskikokoista nisäkästä toimessaan vääjämättä edeten.

Tummanruskeaan mokkatakkiin pukeutunut nuorimies seisoi vain muutaman metrin päässä katsellen tapahtumaa kuin lumoutuneena.

Lopulta kuului vaimea kopsahdus, kun laatikko kaatui kasvoilleen. Mies oli jäänyt kokonaan sen alle.

Moni pysähtyi. Joku ohi kävellyt palasi takaisin huomattuaan, mitä oli tekeillä, vaikka sen tähden varmasti myöhästyi bussista. Ruskeatakkinen nuorukainen soitti numerotiedusteluun saadakseen Ilta-Sanomien numeron. Hän piti sitä kahdesta lööppijulkaisusta asiallisempana, mutta sikseen sensaatiohakuisena, että tapaus pikku-uutisena saattaisi päästä kynnyksen ylitse. Hänet yhdistettiin uutisvuorossa päivystävälle toimittajalle, joka krapulassaan jakeli yksitavuisia vastauksia jaksamatta teeskenellä kiinnostusta. Kun nuorimies tajusi, ettei lehti ilman valokuvaa ollut tapauksen perään, hän lopetti pettyneenä puhelun ja tyytyi kirjoittamaan aiheesta kierrekantiseen luonnoslehtiöönsä. Hänen suosimaansa tokaisevaa tyyliä arvostettiin ainejärjestön lehdessä, vaikkei viisastelijaksi tiedetyllä nuorukaisella omia mielipiteitä ollutkaan.

Se, mikä tapauksesta erityisesti jäi mieleen, oli metallilaatikosta aluksi vaimeana, sitten yhä voimakkaampana kaikunut laulu. Oli oikeastaan vaikea sanoa, oliko kyse laulusta vai hyräilystä. Ääni joka tapauksessa oli uskomattoman kuulas, sitä olisi miestä näkemättä veikannut koulutetuksi. Kanttoria tai muuta kirkkomusiikin ammattilaista moni ajatteli. Rippikoulumuistot tulvahtivat useammankin ohikulkijan mieleen, muisti tapaili tutun virren sanoja, haikeus tiivistyi pisaraksi silmäkulmaan.
Hyräily kuului vielä kahden vartioliikkeen miehen nostaessa keltaisen metallilaatikon takaisin pystyasentoon. Hintelämpi kaksikosta ällisteli mielessään laatikon raskautta, mutta koska vantterampi virkaveli ei asiaa kommentoinut, ei toinenkaan tohtinut ottaa asiaa esille.

Päivittäistavaraketjun muovikassin vei mennessään kulahtanut, korkeintaan keskimittainen mies, johon kukaan ei oikeastaan kiinnittänyt huomiota.