perjantai, 17. kesäkuuta 2011

Harhaanjohtamista Turun malliin: Kulttuuripääkaupungissa metritkin puolittuvat!

Turun Kauppatorilla on viime aikoina saanut ihailla remontissa olevan Kultatalon seinää peittävää komeaa kulttuurinkeltaista lakanaa. Se julistaa turkulaisille ja turisteille, että Aurakatu 12:n kohdalta Logomoon on matkaa 700 metriä. Samaa liturgiaa tarjoaa myös Logomon oma sivusto: "Matkaa Logomoon Turun Kauppatorilta 700 metriä."

Tässä vaiheessa jokainen vähääkään Turun katuja tallannut haistaa palaneen käryn. Turun torilta ei todellakaan selviä Logomoon niin vähin askelin.

Jos ei ehdi käydä koeharppomassa taivalta, voi kätevästä Turun seudun karttapalvelusta helposti tarkistaa todellisen matkan. Tarkistus saattaa Kulttuuripääkaupungin opastuspolitiikan melko humoristiseen valoon. Vaikka kulttuurinnälkäinen kävelijä livahtaisi Logomoon oikoreittiä Puolalanpuiston kautta ja jatkaisi suorinta tietä rautatieaseman kävelysillalle, matkaa Kauppatorin länsilaidalta näyttelytilojen ovelle tulee melko tarkalleen 1700 metriä. Mikäli on menossa Logomon esityspuolen sisäänkäynnille, selviää samalla reittivalinnalla noin 1,5 kilometrin patikoinnilla. Autolla taas matkaa kertyy aika tarkalleen kaksi kilometriä. Kyllä meikäläinenkin pienen pyöristelyn ja kotiin päin vetämisen ymmärtää, mutta onhan noin summittainen etäisyyksien ilmoittelu jo ihan harmonikasta!

Ilmeisesti 700 metristä kertova opaste onkin tavallisten tallaajien sijasta tarkoitettu linnuille, lepakoille ja Katto-Kassiselle. Eli eipä tässä muuta kuin "Hei haloo", kuten hyvä ystäväni Mainostoimisto-Miga tällaisessa tilanteessa sanoisi!



0 kommenttia: