Ammatinvalintaopas toivottaa riemullista vappua kaikille lukijoilleen!
perjantai 29. huhtikuuta 2011
Viime hetken askarteluvinkki vapuksi!
Tässä toimisto-olosuhteissa testattu 15 sekunnin askarteluvinkki kaikille viime hetken vappunaamaria tarvitsevalle! Valitse suosikkihahmosi – oletko sielultasi nokkaeläin, Aku Ankka vai norsu?
Ammatinvalintaopas toivottaa riemullista vappua kaikille lukijoilleen!
Ammatinvalintaopas toivottaa riemullista vappua kaikille lukijoilleen!
Kun mietit ideoita, muista Smoke On The Water
Olen viime aikoina pohtinut työssäni yksinkertaisuuden ja monimutkaisuuden kosmista tasapainoa. Uskallan sanoa, että yksinkertaisuus on valttia.
Useimmiten ei kannata tehdä liian hienoja asioita, olipa kyse mainonnasta, taiteesta, remontoinnista tai vaikka kahden ihmisen välisestä kommunikaatiosta. Tajusin tämän kristallinkirkkaasti eräänä työpäivänä kuunnellessani vanhaa heviä ja miettiessäni mahdollisimman vetäviä kielikuvia asiakkaan markkinointiviestinnän edistämiseksi.
Smoke On The Water ei taatusti ole Deep Purplen paras biisi. Se on itse asiassa aika kökkö, junnava ja mielikuvitukseton rokki-iskelmä. Bändillä on paljon paremmin groovaavia ja hienommin muusikoiden taidot esille tuovia kipaleita, kuten vaikkapa Hush, Fireball tai Perfect Strangers. Mutta Smoke On The Water on yksinkertainen. Kuka tahansa osaa hyräillä sen alun, useimmat jopa muistavat kertosäkeen sanat oikein. Juuri siihen todennnäköisesti perustuukin biisin suosio.
Useimmiten kaikkein hienoimmat, monimutkaisimmat tai taidokkaimmin tehdyt asiat eivät ole kaikkein suosituimpia tai muistetuimpia. Monet nerokkaat tekijät jäävät vaille huomiota, koska heidän luomuksensa koetaan liian vaikeiksi. Täytyy muistaa, että ensivaikutelman voi tehdä vain kerran, eikä sitä kannata pilata liian monimutkaisilla askelkuvioilla.
Jos haluaa sekä jäädä mieleen että näyttää koko osaamisensa kirjoin monipolvisessa progeoopperassa, sille kannattaa keksiä tarpeeksi simppeli ja mieleenjäävä intro, sellainen jonka jokainen voi hyräillä matkalla bussipysäkille. Sen jälkeen voi sitten tiluttaa ja nakuttaa juuri niin paljon kuin haluaa. Jos haluaa saada myytyä ihmisille tuotteita, palveluita tai ideologioita, on opeteltava taito tehdä juuri sopivan yksinkertaisia, sopivan tyhmiä asioita. Kuten yksinkertaisia, ymmärrettäviä mainoslauseita, jotka kertovat oleellisen, mutta antavat samaan aikaan vastaanottajalle mahdollisuuden pieneen oivallukseen. Ei liian vaikeita, koska kyse ei sentään ole mistään tietovisailusta. Ei liian tyhmiä, koska kukapa nyt haluaisi tulla kohdelluksi idioottina. Vaan juuri sopivia, yhtä yksinkertaisia kuin ihmiset itse.
P.S. Jos et juuri nyt satu muistamaan mistä on kyse, käy kurkkaamassa Deep Purplen live vuodelta 1973.
Useimmiten ei kannata tehdä liian hienoja asioita, olipa kyse mainonnasta, taiteesta, remontoinnista tai vaikka kahden ihmisen välisestä kommunikaatiosta. Tajusin tämän kristallinkirkkaasti eräänä työpäivänä kuunnellessani vanhaa heviä ja miettiessäni mahdollisimman vetäviä kielikuvia asiakkaan markkinointiviestinnän edistämiseksi.
Smoke On The Water ei taatusti ole Deep Purplen paras biisi. Se on itse asiassa aika kökkö, junnava ja mielikuvitukseton rokki-iskelmä. Bändillä on paljon paremmin groovaavia ja hienommin muusikoiden taidot esille tuovia kipaleita, kuten vaikkapa Hush, Fireball tai Perfect Strangers. Mutta Smoke On The Water on yksinkertainen. Kuka tahansa osaa hyräillä sen alun, useimmat jopa muistavat kertosäkeen sanat oikein. Juuri siihen todennnäköisesti perustuukin biisin suosio.
Useimmiten kaikkein hienoimmat, monimutkaisimmat tai taidokkaimmin tehdyt asiat eivät ole kaikkein suosituimpia tai muistetuimpia. Monet nerokkaat tekijät jäävät vaille huomiota, koska heidän luomuksensa koetaan liian vaikeiksi. Täytyy muistaa, että ensivaikutelman voi tehdä vain kerran, eikä sitä kannata pilata liian monimutkaisilla askelkuvioilla.
Jos haluaa sekä jäädä mieleen että näyttää koko osaamisensa kirjoin monipolvisessa progeoopperassa, sille kannattaa keksiä tarpeeksi simppeli ja mieleenjäävä intro, sellainen jonka jokainen voi hyräillä matkalla bussipysäkille. Sen jälkeen voi sitten tiluttaa ja nakuttaa juuri niin paljon kuin haluaa. Jos haluaa saada myytyä ihmisille tuotteita, palveluita tai ideologioita, on opeteltava taito tehdä juuri sopivan yksinkertaisia, sopivan tyhmiä asioita. Kuten yksinkertaisia, ymmärrettäviä mainoslauseita, jotka kertovat oleellisen, mutta antavat samaan aikaan vastaanottajalle mahdollisuuden pieneen oivallukseen. Ei liian vaikeita, koska kyse ei sentään ole mistään tietovisailusta. Ei liian tyhmiä, koska kukapa nyt haluaisi tulla kohdelluksi idioottina. Vaan juuri sopivia, yhtä yksinkertaisia kuin ihmiset itse.
P.S. Jos et juuri nyt satu muistamaan mistä on kyse, käy kurkkaamassa Deep Purplen live vuodelta 1973.
torstai 28. huhtikuuta 2011
Ulkomainonta on ihan peffasta
Hieno kampanja Turusta! Eilen illalla Konservatorion ja Varvintorin kulmilla näkyi kymmenittäin tällaisia eli keltaisin satulasuojuksin huputettuja fillareita. Tekijää en tiedä, mutta epäilykset kohdistuvat samaan suuntaan kuin aiemmin Ammatinvalintaoppaassa noteeratussa Varsinais-Suomen kestävän kehityksen keskuksen eli Valonian Pieniä tekoja -kampanjassa. Ken tietää paremmin, sen meille muille kertokoon.
Jos olisin itse ollut tekemässä tätä kamppista, olisin kuitenkin miettinyt, pitääkö pyöräilystä ja sen ekologisesta vaikutuksesta kertoa nimenomaan jo pyöräileville. Miksi käännyttää jo uskovaisia? Ehkäpä yksityisautoilijat olisivat enemmän kestävän kehityksen buustaamisen tarpeessa? Mutta hauska guerilla-henkinen toteutus eniveisiis.
Jos olisin itse ollut tekemässä tätä kamppista, olisin kuitenkin miettinyt, pitääkö pyöräilystä ja sen ekologisesta vaikutuksesta kertoa nimenomaan jo pyöräileville. Miksi käännyttää jo uskovaisia? Ehkäpä yksityisautoilijat olisivat enemmän kestävän kehityksen buustaamisen tarpeessa? Mutta hauska guerilla-henkinen toteutus eniveisiis.
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
tiistai 19. huhtikuuta 2011
MagLite avannossa eli laatua kalliilla vai käyttökamaa huokealla?
Usein kuultu kahvipöytäkeskustelu käsittelee dilemmaa, joka on kiinnostava niin kuluttajan kuin markkinoijankin näkökulmasta. Toisten mielestä kannattaa ostaa aina vain parasta ja kalleinta. Toiset taas vannovat uskollisesti edullisempien hankintojen nimeen.
Koska olen jo onnellisesti siinä iässä, että saan muistella menneitä, tarkastelen asiaa omakohtaisten kokemusteni perusteella. Ensimmäinen case-esimerkki tulee erähenkisesti partion puolelta. Taannoin, ollessani vielä nuori ja virkeä partiojohtaja, olimme porukan kanssa leirillä Lapissa. Pimeänä pakkasiltana partiokaverini, kutsuttakoon häntä vaikkapa nimellä Arska, oli pesuhommissa rantasaunalla. Juokseva vesi oli mallia avanto, joten hampaiden pesua varten tarvittava vesi koukittiin mukilla suoraan joesta. Arska käytti valonlähteenä MagLite AA-tyyppistä pikkutaskulamppua, jota hän näppäränä miehenä piti hampaissaan. Jostain syystä Arskan leukojen ote kuitenkin kirposi – sillä seurauksella, että MagLite putosi avantoon. Saatoimme vain sivusta seurata, kuinka valaisin vajosi hyisen joen pohjalle. Veden syvyyden ja lämpötilan huomioiden joukosta ei löytynyt ketään, joka olisi lähtenyt pelastussukeltamaan lamppua pari metriä pinnan alta.
Tarina ei kuitenkaan pääty tähän, vaan saa huipennuksensa seuraavana aamuna, jolloin palaamme avannolle katsomaan, olisiko sittenkin jotain tehtävissä. MagLite on edelleen joen pohjassa, ja uskokaa tai älkää, valaisee yhä täydellä teholla!
Case numero kaksi puolestaan tulee opiskelumaailmasta. Ollessani ensimmäisen vuoden opiskelija, ja ymmärrettävästi kuluttajana melko vähävarainen, ostin käyttökengikseni halvat maihari-tyyppiset jalkineet. Minua viisaammat tahot varoittivat investoimaan moisiin ja suosittelivat aitoja Dr. Martenseja. Kuukausibudjettini huomioiden päätin kuitenkin ostaa edulliset jäljitelmät. Muutamaa viikoa ostoksen jälkeen juhlittiin lukukauden alkua ja ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kastajaisia. Suhtauduin jo tuolloin asioihin hyvin perinpohjaisesti ja niinpä kastajaiset huipentuivat suihkulähteeseen, jossa oli vettä suunnilleen nilkkoihin asti. Se oli kuitenkin virhe, sillä jalassani olevien maihinnousukenkien saumaukset osoittautuivat vesiliukoisiksi ja toisesta irtosi pohja ennen kuin olimme päässeet bileisiin asti. Lienee selvää, minkä merkkisiä maihareita olen sittemmin suosinut.
Tarinan opetus? Osta kernaasti edullisinta, jos tarvitset hammastahnaa, kalsareita, pölypusseja tai jotain muuta arkista kodin tarviketta. Sen sijaan osta vain parasta, mikäli aiot käyttää tavaraa vaativissa olosuhteissa, kuten partioleirillä tai opiskelijabileissä.
Koska olen jo onnellisesti siinä iässä, että saan muistella menneitä, tarkastelen asiaa omakohtaisten kokemusteni perusteella. Ensimmäinen case-esimerkki tulee erähenkisesti partion puolelta. Taannoin, ollessani vielä nuori ja virkeä partiojohtaja, olimme porukan kanssa leirillä Lapissa. Pimeänä pakkasiltana partiokaverini, kutsuttakoon häntä vaikkapa nimellä Arska, oli pesuhommissa rantasaunalla. Juokseva vesi oli mallia avanto, joten hampaiden pesua varten tarvittava vesi koukittiin mukilla suoraan joesta. Arska käytti valonlähteenä MagLite AA-tyyppistä pikkutaskulamppua, jota hän näppäränä miehenä piti hampaissaan. Jostain syystä Arskan leukojen ote kuitenkin kirposi – sillä seurauksella, että MagLite putosi avantoon. Saatoimme vain sivusta seurata, kuinka valaisin vajosi hyisen joen pohjalle. Veden syvyyden ja lämpötilan huomioiden joukosta ei löytynyt ketään, joka olisi lähtenyt pelastussukeltamaan lamppua pari metriä pinnan alta.
Tarina ei kuitenkaan pääty tähän, vaan saa huipennuksensa seuraavana aamuna, jolloin palaamme avannolle katsomaan, olisiko sittenkin jotain tehtävissä. MagLite on edelleen joen pohjassa, ja uskokaa tai älkää, valaisee yhä täydellä teholla!
Case numero kaksi puolestaan tulee opiskelumaailmasta. Ollessani ensimmäisen vuoden opiskelija, ja ymmärrettävästi kuluttajana melko vähävarainen, ostin käyttökengikseni halvat maihari-tyyppiset jalkineet. Minua viisaammat tahot varoittivat investoimaan moisiin ja suosittelivat aitoja Dr. Martenseja. Kuukausibudjettini huomioiden päätin kuitenkin ostaa edulliset jäljitelmät. Muutamaa viikoa ostoksen jälkeen juhlittiin lukukauden alkua ja ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kastajaisia. Suhtauduin jo tuolloin asioihin hyvin perinpohjaisesti ja niinpä kastajaiset huipentuivat suihkulähteeseen, jossa oli vettä suunnilleen nilkkoihin asti. Se oli kuitenkin virhe, sillä jalassani olevien maihinnousukenkien saumaukset osoittautuivat vesiliukoisiksi ja toisesta irtosi pohja ennen kuin olimme päässeet bileisiin asti. Lienee selvää, minkä merkkisiä maihareita olen sittemmin suosinut.
Tarinan opetus? Osta kernaasti edullisinta, jos tarvitset hammastahnaa, kalsareita, pölypusseja tai jotain muuta arkista kodin tarviketta. Sen sijaan osta vain parasta, mikäli aiot käyttää tavaraa vaativissa olosuhteissa, kuten partioleirillä tai opiskelijabileissä.
Kevät saa munan liikkeelle
Taas on SE aika vuodesta, kun aina yhtä hauskat muna-aiheiset sanataideteokset valtaavat median.
perjantai 15. huhtikuuta 2011
Oletko muistanut jokapäiväisen koiranruokaplötsähdyksesi?
Työkaverini Jussi kertoi eräänä päivänä tekeillä olevan mainosfilmin ääniä pohtiessamme hauskan jutun. Tarina on ilmeisesti vanhastaan tuttu äänipuolen tyypeille. Perimätiedon mukaan legendaarista Terminator 2 -elokuvaa tehtäessä äänitiimi oli joutunut ns. pattitilanteeseen miettiessään nestemäiseen olomuotoon muuttuvan pahiksen luikahtamista metallikaltereiden läpi, kyllähän kaikki sen kohdan muistavat. Soundivelhot olivat kokeilleet jos jonkinlaisia vippaskonsteja, namiskaa oli väännetty ja efektiä rusikoitu, mutta lopputulos oli jäänyt heikoksi. Lopulta joku älypää oli keksinyt ottaa purkillisen koiranmuonaa, avannut purkin, plötsäyttänyt löllömäisen sisällön hitaasti ruokakuppiin ja äänittänyt koko homman. Tämä ääni oli käännetty takaperin ja avot!
Aika usein parhaat oivallukset jäävät tulematta liiallisen itsekritiikin tai urautuneen ajattelun takia. On aivan liian helppoa pysyä omalla mukavuusalueellaan, omien namiskojensa ulottuvilla, tuttuja efektejä säädellen. Tämä pätee niin työelämään kuin muuhunkin toimintaan. Vähintään kerran viikossa meidän jokaisen pitäisi haastaa itsemme ajattelemaan toisin. Paljon käytetty sanonta puhuu laatikosta ulos tulemisesta, mutta Jussin jutun kuultuani olen ottanut omaksi muistisäännökseni koiranruokapurkista ulos plötsähtämisen! Se on väläys tai kolaus, jotain sellaista, mikä ei kuulu jokapäiväiseen toimintovalikkoon, eikä missään tapauksessa ainakaan mikään niistä kolmesta ensimmäisenä mieleen tulevasta asiasta. Se on jotain aivan älytöntä ja pöljää, joka siitä huolimatta tai juuri siksi toimii.
Aika usein parhaat oivallukset jäävät tulematta liiallisen itsekritiikin tai urautuneen ajattelun takia. On aivan liian helppoa pysyä omalla mukavuusalueellaan, omien namiskojensa ulottuvilla, tuttuja efektejä säädellen. Tämä pätee niin työelämään kuin muuhunkin toimintaan. Vähintään kerran viikossa meidän jokaisen pitäisi haastaa itsemme ajattelemaan toisin. Paljon käytetty sanonta puhuu laatikosta ulos tulemisesta, mutta Jussin jutun kuultuani olen ottanut omaksi muistisäännökseni koiranruokapurkista ulos plötsähtämisen! Se on väläys tai kolaus, jotain sellaista, mikä ei kuulu jokapäiväiseen toimintovalikkoon, eikä missään tapauksessa ainakaan mikään niistä kolmesta ensimmäisenä mieleen tulevasta asiasta. Se on jotain aivan älytöntä ja pöljää, joka siitä huolimatta tai juuri siksi toimii.
torstai 14. huhtikuuta 2011
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Raha tekee onnelliseksi, mutta kenen taskussa?
Useimpia meistä askarruttaa muulloinkin kuin vaalien alla se, että tekeekö raha lopultakaan onnelliseksi? Ja jos tekee, niin kenet? Aihetta sivusi vast'ikään blogissaan myös rahamiehiä treffannut Enalan Juuso, joten enpä minäkään malta olla ottamatta kantaa tähän ikuisuuskysymykseen.
Akateeminen taustani pääsee nyt pilkistämään esiin, sillä tönäisen kysymyksenasettelun karvahattupähkäilystä tieteelliselle tai vähintään pseudotieteelliselle tasolle. Onnellisuushan on nimittäin kovasti suhteellinen käsite, mutta niinpä on omistaminenkin.
Totuus tulee tässä: Eräässä Harvard-nimisessä yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ihmiset ovat tyytyväisiä, kunhan muut tienaavat vähemmän kuin he itse. Opiskelijoilta kysyttiin, elisivätkö he mieluummin yhteiskunnassa, jossa itse ansaitsee 100.000 ja muut ihmiset keskimäärin 250.000 dollaria vuodessa, vai sellaisessa jossa itse tienaa 50.000 ja muut 25.000. No, yllättävää tai ei, valtaosa kannatti jälkimmäistä vaihtoehtoa. Eri puolilla tehdyt tutkimukset ylipäätään osoittavat, että kansalaiset ovat onnellisempia muiden köyhyydestä kuin omasta rikkaudestaan.
Niinpä niin, entisten itäsaksalaistenkin onnellisuus laski Saksojen yhdistyttyä, vaikka taloudellinen asema kohentuikin. Osana vaurasta länttä he joutuivat elämään b-kansalaisina itseään vauraampien länsiserkkujensa joukossa. Suhteellista, sano.
P.S. Ystävät hyvät, älkää tulko kysymään lähdeviitteitä, sillä blogissa esitetyt faktat perustuvat nolkytluvun alkupuolella tekemiini kähmäisiin muistiinpanoihin.
Akateeminen taustani pääsee nyt pilkistämään esiin, sillä tönäisen kysymyksenasettelun karvahattupähkäilystä tieteelliselle tai vähintään pseudotieteelliselle tasolle. Onnellisuushan on nimittäin kovasti suhteellinen käsite, mutta niinpä on omistaminenkin.
Totuus tulee tässä: Eräässä Harvard-nimisessä yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ihmiset ovat tyytyväisiä, kunhan muut tienaavat vähemmän kuin he itse. Opiskelijoilta kysyttiin, elisivätkö he mieluummin yhteiskunnassa, jossa itse ansaitsee 100.000 ja muut ihmiset keskimäärin 250.000 dollaria vuodessa, vai sellaisessa jossa itse tienaa 50.000 ja muut 25.000. No, yllättävää tai ei, valtaosa kannatti jälkimmäistä vaihtoehtoa. Eri puolilla tehdyt tutkimukset ylipäätään osoittavat, että kansalaiset ovat onnellisempia muiden köyhyydestä kuin omasta rikkaudestaan.
Niinpä niin, entisten itäsaksalaistenkin onnellisuus laski Saksojen yhdistyttyä, vaikka taloudellinen asema kohentuikin. Osana vaurasta länttä he joutuivat elämään b-kansalaisina itseään vauraampien länsiserkkujensa joukossa. Suhteellista, sano.
P.S. Ystävät hyvät, älkää tulko kysymään lähdeviitteitä, sillä blogissa esitetyt faktat perustuvat nolkytluvun alkupuolella tekemiini kähmäisiin muistiinpanoihin.
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Jos yrityksesi nettisivuilla on tarjouspyyntölomake, vastaa nyt ihmeessä siihen!
Jokunen tovi sitten uskolliselle ja hyvin huolletulle Pösölleni koitti taas määräaikaishuollon aika. Koska kuluttajakokemukseni merkkiliikkeen hinta-laatu-suhteesta ei ole aivan huippulukemissa, päätin etsiä vaihtoehdon seutukunnan muista valtuutetuista huoltoliikkeistä.
Lähetin internetitse tarjouspyynnön kolmeen, yksi vastasi. Kaksi kolmesta ei siis vaivautunut edes ottamaan yhteyttä. Kyseessä oli vaatimaton, parin-kolmensadan euron jobi, mutta käsittääkseni juuri sellainen joita liikkeet elääkseen ja toimiakseen tekevät. Turhauttavaa.
Tulevana kesänä on vuorossa omakotitalomme maalaus. Se on hieman isompi urakka, joten uskoisi moisen kiinnostavan myös toimenharjoittajia. Varmaan joo! Maalausurakan kanssa suhdeluku oli vielä huonompi. Lähetin tarjouspyynnön maaliskuun lopulla neljään asialliselta vaikuttavaan maalausfirmaan, joiden kotisivuilla oli tarkoitusta varten sähköinen lomake. Yksi vastasi, ja sekin vain kertoakseen, että aikoo soittaa seuraavalla viikolla. Eipä ole soitellut.
Omalla kokemuksellani markkinoinnin ja viestinnän alalta en voi kuin hiljaa hämmästellä sitä, että joillakin toimialoilla näyttää olevan varaa moiseen arroganssiin, suoranaiseen kusipäisyyteen. Jos on varaa valita duuninsa, olisi korrektia edes ilmoittaa, mikäli urakka ei kiinnosta tai jos potee akuuttia resurssivajetta. Tyhjälle lomakeautomaatille huutelu pelkästään korpeaa kuluttajaa.
Samaa aihetta sivuaa myös Liitolan Jari blogissaan.
Poimin omakätisesti ruusuja kaikille, jotka vastaavat tarjouspyyntöihin ja hoitavat hommansa asiallisesti!
Lähetin internetitse tarjouspyynnön kolmeen, yksi vastasi. Kaksi kolmesta ei siis vaivautunut edes ottamaan yhteyttä. Kyseessä oli vaatimaton, parin-kolmensadan euron jobi, mutta käsittääkseni juuri sellainen joita liikkeet elääkseen ja toimiakseen tekevät. Turhauttavaa.
Tulevana kesänä on vuorossa omakotitalomme maalaus. Se on hieman isompi urakka, joten uskoisi moisen kiinnostavan myös toimenharjoittajia. Varmaan joo! Maalausurakan kanssa suhdeluku oli vielä huonompi. Lähetin tarjouspyynnön maaliskuun lopulla neljään asialliselta vaikuttavaan maalausfirmaan, joiden kotisivuilla oli tarkoitusta varten sähköinen lomake. Yksi vastasi, ja sekin vain kertoakseen, että aikoo soittaa seuraavalla viikolla. Eipä ole soitellut.
Omalla kokemuksellani markkinoinnin ja viestinnän alalta en voi kuin hiljaa hämmästellä sitä, että joillakin toimialoilla näyttää olevan varaa moiseen arroganssiin, suoranaiseen kusipäisyyteen. Jos on varaa valita duuninsa, olisi korrektia edes ilmoittaa, mikäli urakka ei kiinnosta tai jos potee akuuttia resurssivajetta. Tyhjälle lomakeautomaatille huutelu pelkästään korpeaa kuluttajaa.
Samaa aihetta sivuaa myös Liitolan Jari blogissaan.
Poimin omakätisesti ruusuja kaikille, jotka vastaavat tarjouspyyntöihin ja hoitavat hommansa asiallisesti!
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
"Aito" on helppo tunnistaa
Päivän perinteinen "kaksi marjaa" -pläjäys tulee tällä kertaa Stockmannin Hullujen päivien nettikuvaston innoittamana. Meinasin vetää aamukaffet väärään rööriin, kun havaitsin siellä myytävän mustan Raleigh-pyörän. Eipä vähän tutun näköinen!
Kaikki tietenkin tietävät, että se aito ja alkuperäinen on tullut markkinoille vuonna 1965 Suomessa, valmistetaan Hangon tehtailla eikä ole nimeltään Raleigh. Onhan tuossa hiukkasen tavaramerkkirötöksen tunnusmerkkejä. Katsokaa nyt vaikka itse! Eka kuva on aito Raleigh Hullujen päivien katalogista, toinen aito jopo osoitteesta jopo.fi
Kaikki tietenkin tietävät, että se aito ja alkuperäinen on tullut markkinoille vuonna 1965 Suomessa, valmistetaan Hangon tehtailla eikä ole nimeltään Raleigh. Onhan tuossa hiukkasen tavaramerkkirötöksen tunnusmerkkejä. Katsokaa nyt vaikka itse! Eka kuva on aito Raleigh Hullujen päivien katalogista, toinen aito jopo osoitteesta jopo.fi
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
