En aio tässä yhteydessä ottaa kantaa lehden julkaisemaan runouteen. Runous on mielestäni hieno asia ja kielellä saa jokainen kikkailla kuten haluaa. On turha ryhtyä pintapuoliseen amatöörikritikointiin, joka tekee yleensä vain hallaa sekä runojen kirjoittajalle että lukijalle.
Mutta se taitto. Voi herran pieksut ja pronaatiopohjalliset sentään! En voi lakata hämmästelemästä, mistä nämä kaikki wanna-be-taidetaittajat sikiävät? Olen itse tehnyt ammatikseni erilaisia lehti- ja esitehommia toistakymmentä vuotta, ja voin taata, että mikäli kuka tahansa kollegani olisi sortunut Tuli&Savu -lehden edustamaan graafiseen häröilyyn, olisi taittajan ura ollut vähintäänkin vaakalaudalla. Eihän tuollaista artsy-fartsya lue erkkikään ilman epileptistä silmäkramppia!
Veikkaan, että taustalla on joku kolmesta vaihtoehtoisesta selityksestä:
a) Joillakuilla lapsuuden lukutraumojaan taiteen kautta käsittelevillä taittajilla piilee hämypäissään ajatus, että koska runoja on itse välillä vaikea ymmärtää, ei runouden lukeminen saa olla muillekaan liian helppoa.
b) Runouslehteä kustantava taho olettaa, että lehdet on tehty ainoastaan koriste-esineiksi trendikkäästi sisustettujen lukaalien kahvipöydille, eikä niitä ole oikeasti edes tarkoitettu luettaviksi.
c) Lehdessä julkaistavat runot ovat niin paskoja, että ulkoisella koristelulla ja visukikkailulla pyritään kiinnittämään lukijain huomio toisaalle tästä ikävästä seikasta.
Lopputuloksena joka tapauksessa on, että lehdessä käytettävät kirjasimet, palstaleveydet, kuvat, värit ja ylipäätään kaikki lay-outiin liittyvä heittää volttia vähintään joka toisella aukeamalla. Ilmeisesti myös lehden kääntely erilaisiin asentoihin kesken lukemisen on omiaan syventämään runouskokemusta. Me lukijat voimme vain kiittää onneamme, että samat tekijät eivät vastaa vaikkapa Suomen Kuvalehden, Tekniikan Maailman tai Rannikkoseudun Sanomien ulkoasusta!
Minulla on vakaa epäilys, että kyseisen koulukunnan edustajat eivät koskaan itse lue mitään – eivät ainakaan itse taittamiaan aukeamia. Heille kirjaimet ja sanat ovat vain täytettä, lapiolla tai injektioruiskulla ammennettavaa taittomassaa, jota voi asetella, taivutella, venytellä, ripotella ja repiä sopivaksi katsomiinsa asetelmiin, niin että prosessin lopputuloksena selluloosakuidutkin kaipaavat psykoterapiaa.
Makaabereinta tuon taivaallista teksteistä selvää saamattoman lukijan kannalta on, että Tuli&Savun omilla nettisivuilla asialla tohditaan jopa kerskailla. Typografisesta kidutuksesta on saatu oikein Grafian palkintoja! Suunnilleen sama kuin Guantanamo Bayn henkilökunnan porukka kehuisi saaneensa diplomin Amnestyn kesäriehassa.
Onneksi netissä Tuli&Savun tekstit juoksevat konservatiivisesti vain vaakasuunnassa, pistekoko ei pienene mikroskooppiseksi eikä tietokoneen näyttöä tutkaileva tarvitse matkapahoinvointilääkitystä. Ja onneksi suurin osa runokirjoista on lehtiin verrattuna vielä suhteellisen luettavia.
