Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Siksi olenkin koonnut tähän ihan vaan muutaman lisäehdotuksen, joilla tupakkakätkennän aloittamaa turvallista ja terveellistä linjaa pitäisi mielestäni jatkaa.

1) Tupakointi on kiellettävä koko Suomen ilmatilassa terveydellisenä uhkana. Samaten ja samojen syiden nojalla on julistettava kieltoon grillaus, avotulen poltto sekä jäällä kävely, jäiden polttelusta puhumattakaan.
2) Tupakka- ja savuke-sanojen sekä niiden synonyymien käytöstä on luovuttava sekä puhutussa että kirjoitetussa muodossa. Niiden sijaan on käytettävä esim. muotoa t*****a ja s****e. Julkisen tahon on myönnettävä määrärahoja houkuttelevien tupruttelukuvausten poistamiseen kotimaisesta kirjallisuudesta sekä elokuvista. Taiteellisten arvojen säilyttämiseksi voidaan poikkeustapauksissa sallia sähkötupakat (esim. Kaurismäen elokuvissa). Volter Kilven nuorisoa villitsevä piipunvalintakohtaus tulee tulevissa painoksissa korvata laajalla nikotiinikorvaushoidon kuvauksella.
3) Savukkeiden ohella myös kaikki makeiset sekä yli 10% rasvaa tai vähääkään natriumglutamaattia sisältävät tuotteet on piilotettava kuluttajilta kaupoissa. Koska tiskin alla alkaa olla tungosta, niin kätkettäkööt terveydelle haitalliset murkyt vaikkapa kauppamajojen takapihalle tai saunan taakse. Siellä on kuulemma vielä tilaa.
4) Kaikki alkoholijuomat keskiolut, kotikalja sekä sima mukaanlukien ainoastaan apteekkeihin ja osto pelkästään lääkärin reseptillä. (Tiedän, että tätä on joskus kokeiltu huonolla menestyksellä, mutta luuletteko että sitä enää kukaan muistaa!)
5) Lopullisena tavoitteena olkoon, että kaupoissa myydään ainoastaan hammasharjoja, ehkäisyvälineitä sekä Nutrilett-valmistetta.
6) Kooltaan riittävän suuret ja selkeät varoitustarrat on liimattava kaikkiin sähkölaitteisiin, moottoriajoneuvoihin sekä urheiluvälineisiin. Näiden ja muiden välitöntä vaaraa aiheuttavien tuotteiden myynti on riskien minimoimiseksi keskitettävä Kemi-Kuusamo-akselin pohjoispuoliselle haja-asutusalueelle.
7) Fluoraus taas osaksi peruskoulun opetussuunnitelmaa sekä yli 16-vuotiaille pakolliset fluoraustunnit kahdesti viikossa lähimmässä Kelan toimipisteessä.
8) Alkolukko vakiovarusteeksi kaikkien kulkuneuvojen, virastojen, julkisten tilojen ja kotitalouksien oviin sekä katuosuuksille. Tänne ei ole kuulkaas humalassa mitään asiaa toikkaroitsemaan!
9) Heijastinliivi pakolliseksi kaikille Suomen kansalaisille ulkosalla lokakuun ja huhtikuun välisenä aikana.
10) Konttauskypärä kaikille alle 3-vuotiaille lapsilisän menettämisen uhalla.
Johan on perkele, jos ei ala kansan kondis näillä keinoin kohentua!


2 kommenttia:
Nimenomaan elokuvissa tupakat tulisi korvata sähkötupakoilla ja kaikki elokuvat tulisi aja postproductionin läpi vielä niin että savukkeiden tilalle editoitaisiin sähkösavuke. Mikäli on kysymys vanhemmasta taiteellisesti merkittävämmäst materiaalista jossa savuketta on ehkä vaikeampi editoida, sen ylle tulee asemoida teksti "Tupakka on epäterveellistä! Tämäkin näyttelijä on sittemmin kuollut!"
Juuri näin! Mullahan oli tästä aiheesta jo
alustava ennusnäky
muutama vuosi sitten...
Lähetä kommentti